Arvolähettiläät esittelyssä: Päivi Rytteri

Palkitsemme Saarni Cloudilla vuosittain työntekijöitämme, jotka eivät ainoastaan elä todeksi yrityksemme arvoja, vaan myös edistävät niitä omalla työllään. He rakentavat positiivista työyhteisöä ja vievät toimintakulttuuriamme eteenpäin. Yksi heistä on Päivi Rytteri, joka työskentelee Saarni Cloudilla Group Business Controllerina.

Sinut palkittiin luottamus arvon arvolähettilääksi, miltä tuntui saada arvolähettiläspalkinto?

Syksyllä sain kunnian tulla valituksi arvolähettilääksi arvolle luottamus. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että Saarnilla palkittiin myös tukityöntekijöitä. Tukityöntekijät ovat yhtä lailla keskeisessä asemassa liiketoiminnan kehittämisessä ja menestymisessä. Arvot ja työn arvostus ovat minulle todellakin tärkeitä. En voisi työskennellä yrityksessä, jonka arvot ovat ristiriitaisia omiini. Haluan tehdä merkityksellistä työtä, jossa voin olla täydellä sydämelläni mukana.

Mitä Saarni Cloudin arvot merkitsevät sinulle?

Luottamus: Minulle tärkeää on, että meillä on työyhteisö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja jokaista arvostetaan juuri sellaisena kuin on. Työntekijöiden ei pitäisi joutua pelkäämään sitä mitä sanoo, koska muuten innovointi lakkaa. Rakastan värittää ääriviivojen ulkopuolella, ja joskus siitä syntyy hyviäkin ideoita!

Kumppanuus: Kumppanuus mielletään helposti asiakastyötä tekeville suunnatuksi arvoksi, mutta mielestäni se on tärkeä myös meille sisäistä asiakaspalvelutyötä tekeville. Tukityöntekijät ovat yrityksessä liiketoimintaa varten ja meidän tehtävänämme on järjestää tukitoiminnot niin, että ne tukevat liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla kussakin hetkessä.

Edistyksellisyys: Loppumaton halu oppia uutta, uudistua ja kasvaa. Olen ikuinen opiskelija, enkä koskaan halua olla valmis.

Päivi Rytteri

Group Business Controller
Arvolähettiläs 2024

Luottamus

Kerro työnkuvastasi Saarni Cloudilla?

Työskentelen Group Business Controllerina. Työnkuvani pitää sisällä monipuolisesti niin sisäisen kuin ulkoisen laskennan tehtäviä. Vastaan taloushallinnon prosessien sekä raportointityökalujen kehittämisestä, Saas-mittaristojen kehittämisestä ja olen mukana talouden due diligence prosesseissa.

Millainen on työhistoriasi?

Ennen Saarnia työskentelin talouspäällikkönä sote-alalla, josta opin niin paljon, että siitä voisi varmasti kirjoittaa kokonaisen artikkelin. Jokainen päivä oli erilainen, eikä koskaan tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan. Suurin oppi siten varmaankin oli, että opin todellakin pitämään monta palloa ilmassa samaan aikaan.

Aiemmin olen työskennellyt kannattavuuslaskenta- ja konsernilaskennan konsulttina ja kokemus opetti minulle asiakaspalveluasennetta, ja sen olen pyrkinyt säilyttämään myös nykyisessä työssäni. Työurani olen aloittanut valmistavasta teollisuudesta, jossa pääsin työskentelemään kansainvälisessä vaativassa ympäristössä ja kasvamaan monipuolisesti niin sisäisen kuin ulkoisen laskennan saralla.

”Tekeminen muuttuu ja muutokset ovat arkipäivää työelämässä, mutta arvot ohjaavat tekemistä yhtiössä koko sen ajan, kun siellä työskentelet. ”

Päivi Rytteri, Group Business Controller

Mikä on arvolähettiläiden merkitys tulevaisuuden työelämässä?

Arvolähettiläät ovat keskeisessä roolissa viestimässä arvoja työpaikan sisällä, mutta tietysti myös ilmiantamassa niitä työpaikan ulkopuolelle tiedoksi tuleville potentiaalisille työntekijöille. Kulttuurin ja arvojen merkitys ovat kasvaneet pirstaloituneessa maailmassa. Työntekijöille on tärkeää, että he tietävät millaiseen yritykseen tulevat töihin. Onko yrityksen arvot sellaisia, että haluaisin kuulua juuri tuohon työpaikkaan. Tekeminen muuttuu ja muutokset ovat arkipäivää työelämässä, mutta arvot ohjaavat tekemistä yhtiössä koko sen ajan, kun siellä työskentelet.

Mikä on tärkein oppi, jonka olet oppinut työelämässä?

Tärkein oppi, jonka työelämä on minulle opettanut, on pitää huolta itsestä. Ja erityisesti silloin, kun vauhti on kovaa. Itsellä iskee ajoittain vauhtisokeus ja jaksamisesta huolehtiminen unohtuu. Olen kuitenkin kantapään kautta oppinut, että kun vauhti on kovaa, on tärkeä vastapainottaa sitä hetkillä, jotka palauttavat aivot tietotulvasta. Olin kerran kuuntelemassa erästä psykologia, joka vertasi nykyaivoja internetin välilehtiin. Työnpäivän aikana meidän selaimeemme avautuu sadoittain välilehtiä, ja jos et päivän aikana tai edes viikon päätteeksi pysähdy sulkemaan niitä, niin pakosti edessä on totaalinen tiltti. Mielestäni Saarni Cloudin missio sopii hyvin tähän ajatukseen: Vähemmän hälyä, enemmän aikaa inhimilliselle työlle. Kiireen keskellä on tärkeä laittaa itsensä ykköseksi, edes hetkeksi ja hetkittäin. Keskittyä vain hengittämiseen.